Puiden ja pensaiden istutukset

 

Lahden metsuri- ja sahauspalvelu Ky tekee puiden, sekä pensaiden istutuksia ja kauttani löytyy istuttamisen lisäksi tarpeet, toimet ja yhteistyökumppanit pienien ja suurempienkin istutusurakoiden suorittamiseen.

Ennen istuttamista

Istutustoimi lähtee usein suunnitelmasta mitä halutaan istuttaa ja mikä on kasvupohja, sekä sen ympäristön rasitukset ja vaatimukset jotta valittaisiin mahdollisimman hyvin valitussa paikassa menestyvä puu.

Oikean lajin valinnassa sopivaan kasvupaikkaan on hyvä ottaa huomioon jo istutusvaiheessa myös kasvutapa, jotta ajan kanssa ei kohteessa tulisi tilaongelmia ja säästyttäisiin turhilta hoito- ja rakenneleikkauksilta.

Joissain kohteissa vaaditaan erikseen istutussuunnitelma, jonka tekeminen ja esimerkiksi puidenkaatojen yhteydessä lupa-asiointi, sekä siihen liittäminen hoituu sujuvasti kokonaisuutena asiakkaan puolesta ja palvelun tarjoajan toimesta.

 

Istuttamisen aikana

Istutustoimi sisältää monta eri vaihetta paikan lopullisesta valinnasta, istutuskuopan tekemiseen ja oikeaan täyttämiseen.

Tämän lisäksi istutettavat taimet on jo valittu ja toimitettu istutuspaikalle, jonka lisäksi istuttamisessa tarvitaan erilaisia työvälineitä ja tarpeita maa-aineksista puun lopulliseen tuentaan.

Istuttamisen jälkeen

 

Istutetulle puulle annetaan jatkoa varten ohjeet kasteluun ja mahdollinen hoitosuunnitelma. Tulevia vuosia ajatellen käydään läpi ja pohditaan rakenne- ja hoitoleikkuita, sekä niiden mahdollista ajankohtaa.

Pyydä tarjous ja pohditaan tarpeitasi kokonaisuutena.

Ota yhteyttä